16-18. toukokuuta 1986
15. päivä toukokuuta tapahtunut tienkorjausjoukon väijytys lähellä Krosnosta pohjoiseen sijainnutta kovemman säteilyn vyöhykettä sai armeijakunnan esikunnassa aikaan kiivasta väittelyä, jonka päätteeksi rosvojoukon tukikohta päätettiin etsiä autiolta säteilyvyöhykkeeltä. Vyöhyke oli paikallisten kertoman mukaan syntynyt ydinsodan aikana Krosnon öljykentillä riehuneen laajan tulimyrskyn nostettua radioaktiivista, kentille tehdyn ydiniskun nostattamaa pölyä ja maa-ainesta ilmaan josta tuuli oli kuljettanut sen noin kymmenen kilometrin levyiselle ja kolmisenkymmentä kilometriä pitkälle alueelle. Kun esikunnan kaukasialaistiedustelijat olivat paikallistaneet linnanrauniot joista käsin noin satapäiseksi arvioitu rosvojoukko toimi, armeijakunnan komentaja Narishkin määräsi pataljoonan pääosin ukrainalaista jalkaväkeä panssarien ja tykistön tukemana siirtymään rankaisuretkelle armeijakuntaan vastaan hyökänneen ryövärijoukon kukistamiseksi. Operaatiosta tuli samalla nimellisesti myös Varsovan Liiton yhteisoperaatio, kun uudelleen muodostettavaan Puolan Kansanarmeijaan liittynyt panssarivaunujoukkue ja NVA:n laskuvarjojääkäreiden kaukotiedusteluosasto lähetettiin rankaisuretkikunnan tueksi.
16. päivän aikana retkikunta marssi Krosnon lähelle, ja 897. Tykistörykmentti ja armeijakunnan operaatiolle määrämät huoltoyksiköt kaivautuivat noin kilometrin kokoiselle alueelle suojaisten kukkuloiden rajaamaan matalaan laaksoon lähipuolustusasemiin valmiiksi tukemaan seuraavan yön aikana tapahtuvaa hyökkäystä, samalla kun pääjoukko siirtyi säteilyvyöhykkeelle ja ryhmittyi lähtöasemiin. Samaan aikaan kapteeni Narishkinin pioneerit lähtivät hyökkäävien komppanioiden kärjessä raivaamaan hyökkäävälle jalkaväelle ja niitä tukeville taisteluvaunuille tietä kohti vihollisjoukon leiriä. Taistelukontakti saatiin noin kahdeksan aikoihin aamulla 17. päivä toukokuuta, kun kärjessä tietä raivaavia pioneereja vastaan avattiin käsiaseiden tuli noin neljänsadan metrin päässä olevilta ryteikköisiltä kukkuloilta. Tykistörykmentin nopeasti alueelle kohdistaman tulituen voimin hyökkäys kuitenkin jatkui odottamattoman ripeästi, ja Narishkinin esikuntineen alkoi jo tässä vaiheessa aavistaa että kaikki operaatiossa ei nyt ollut kohdallaan kun hyökkäys oli jo edennyt tähystysmatkan päähän autiolta vaikuttavasta linnanrauniosta, joka suunnitelman mukaisesti oli tarkoitus lannistaa taisteluvaunujen tykkitulella turvalliselta etäisyydeltä.
Samoihin aikoihin Przemyslistä lähetettiin kohti Krosnon seudun huoltotukikohtaa ammustäydennystä kolmen kuorma-auton ja niitä saattamaan lähteneen panssariauton voimin. Mukaan lähti myös armeijakunnan tiedustelujoukkueen päällikkö, kun tiedustelu ilmoitti esikuntaan palaavansa kauemmas länteen suuntautuneelta kahden päivän partiomatkaltaan mielummin läheisempään tukikohtaan kuin takaisin armeijakunnan esikuntana toimivaan pikkukaupunkiin. Huollon tukikohdassa tunnelma oli rauhallisempi, ja puolen kilometrin päässä läheisille kukkuloille kaivautuneet 2. jaoksen neuvostosotilaat ottivat koleasta kevätilmasta huolimatta rennosti, jalkapalloa pelaten ja kukkulanrinteellä vapaasti kävellen. Moisesta röykeydestä tuohtuneena komentaja Shnurov painotti 2. jaosta johtavalle, edellisen yön ajan nuotiolla votkapullon ja pahatapaisen sotilasneuvosto-alaisensa seurassa istuneelle luutnantti Goreleville että tässä oltiin sotatilanteessa ja että miehet piti pikimmiten komentaa takaisin asemiin.
Lopullisesti eväsretkitunnelma katosi kun tykistörykmentin tulenjohtoryhmän käyttämän tulenjohtopallon miehistö raportoi noin kello kymmenen aikaan yläilmoista tykistörykmentin komentaja Shnuroville etelästä lähestyvistä ajoneuvoista. Hämmentyneen tunnistusvaiheen jälkeen ajoneuvojen määräksi ilmoitettiin kahdeksan - kolme kuorma-autoa ja viisi puolalaista OT-64-miehistönkuljetusvaunua, kaikki täynnä matkustajia ja matkalla täyttä vauhtia kohti tykistön ja huollon tukikohtaa. Tajutessaan että ajoneuvot olivat jo liian lähellä jotta niitä voitaisiin tarvittaessa ampua epäsuoralla tulella, Shnurov käskytti 1. jaosta komentavan luutnantti Uralovin valmistamaan jaoksen kahdeksan 122mm tykkiä lähitorjuntaan ja käskytti 2. jaosta johtavaa luutnantti Gorelevia vahvistamaan 2. jaoksen asemia entisestään. Itse Shnurov käski autonkuljettajansa Mishan paikalle, ja pian komentajan UAZ syöksyi kohti eteläisintä 1. jaoksen asemaa mukanaan komentaja ja tämän ukrainalainen radisti Lipka. 1. jaoksen asemissa komentoa pitänyt kersantti Petro Yusupovits Hrobak, pyylevä lähes viisissäkymmenissä oleva miekkonen, saapui puskuuttaen tekemään komentajalle selkoa tilanteesta.
Samaan aikaan kiivasta vauhtia lähestyvät ajoneuvot eivät (kenties komentaja Shnurovin onneksi) kuitenkaan jatkaneet suoraan 1. joukkueen asemiin vaan hajautuivat kahteen ryhmään - miehistönkuljetusvaunut loittonivat kauemmas ja katosivat näkyvistä idän suuntaan, sijoittuen näin huoltotukikohdan ja Przemysliin vievän tien varrelle. Kolme kuorma-autoa sen sijaan lähestyivät nopeasti huoltotukikohtaa kaakon suunnalta. Pian 2. joukkueen suunnalla oleva kukkulanrinne täyttyi räjähdyksistä, kun sinänsä vaarattomilta näyttäneiden kuorma-autojen lavoille pultatut mystiset häkkyrät paljastuivat kevyiksi 23mm it-tykeiksi, joiden räjähtävät ammukset jytisivät nyt terävinä ryöppyinä kauhistuneiden tykkimiesten asemiin vastapäisen kukkulan alarinteestä. Pian toisen joukkueen asemista hengissä selvinneet pakenivat kauhun vallassa, ja ympyränmuotoisen ulkokehän sisällä huoltovääpeli Belov käskytti kiireisesti miehiään asemiin Shnurovin käskyttäessä radiossa puolustusta reagoimaan tapahtuneeseen. Tilanne alkoi näyttää todella huonolta kun tukikohdan keskelle alkoi putoilla varsin epätarkalta vaikuttavaa kranaatinheitintulta, joka kuitenkin pakotti lähitorjuntaan valmistautuneet Uralovin tykkimiehet suojautumaan pois aseidensa luota. Kun tuhotun joukkueen asemiin sitten alkoi kukkulanarinteen takaa syöksyä kuorma-autojen lavoilla matkustanutta joukkoa joka avasi pian kiivaan konekivääritulen neljänsadanmetrin päässä kuorma-autojen ja muun huollon materiaalin keskellä häthätää kyhätyissä asemissa kyyristeleviä huoltomiehiä vastaan, tilanteessa alkoi todella olla katastrofin aineksia. Ase kourassa käskyjä karjuen Belov sai kuitenkin edes osan miehistään pysymään paikallaan ja vastaamaan tuleen, kunnes kukkulanrinteelle ilmaantui yksi kolmesta asemia ampuneesta kuorma-autosta, jonka lavalla ollut it-tykki alkoi nyt syytää punahehkuisia valojuovasarjojaan huollon kuorma-autoihin - ja kaiken keskellä kököttävään säiliöautoon. Sen räjähdettyä tulimereksi hyvin osuneen sarjan jälkeen Uralovin tykkimiesten onnistui kuitenkin palata tulituksesta välittämättä aseiden ääreen, ja hyvin tähdätty 122mm tykinammus tuhosi ensimmäisellä laukauksella tuhoa kylväneen kuormurin.
Tässä vaiheessa takaisin asemien keskelle kiitänyt Shnurov käski 1. joukkueen koukkaamaan hyökkääjien sivustaan etelän kautta ja vaimentamaan läheltä ampuneet kranaatinheittimet. Hetken epäröinnin jälkeen kersantti Hrobak ilmoitti radiossa teloittaneensa niskuroivan ryhmänjohtajan ja saaneen sitä kautta joukkueen liikkeelle. Hetken kuluttua heitintuli vaimeni, ja kun kahdeksan kenttätykkiä sitten alkoivat jyrähdellä tarkkoja suorasuuntauslaukauksia hyökkääjien asemiin mäenharjalla, tulitus vaimeni nopeasti ja eloonjääneet ryntäsivät kuormureilleen ja pakenivat moottorinmelusta päätellen lännen suuntaan. Hetken odottelun jälkeen tienoolle alkoi saapua apua myös pohjoisemmasta, noin kahdentoista kilometrin päässä säteilyvyöhykkeellä toimivalta pääjoukolta. Taisteluvaunujoukkueen T-64:sten ryhmittyessä tukemaan kärsinyttä puolustusta vääpeli Belov aloitti miehineen tuhoutuneiden ja vaurioituneiden ajoneuvojen kiivaan huollon, Shnurovin puolestaan kiertäessä 2. jaoksen joukkueissa ja käyden muutamia mielenkiintoisia keskusteluja
zampolit Bukovin paljon parjaamien sotilasneuvostojen edustajien kanssa.
Tykistökomentaja Shnurov ja pioneerikapteeni Narishkin taas keskustelivat keskenään yleisestä tilanteesta, kun paikalle saapui noin tuntia myöhemmin taistelusta autuaan tietämätön armeijakunnan kaukotiedustelujoukkue. Tässä vaiheessa viipyvää ammustäydennystä odotteleva kolonna huolestui, sillä yhteyttä saattueeseen ei enää saatu. Esikunta tiedotti hieman myöhemmin hämmentyneelle Beloville, että saattue oli kadonnut radioverkosta tuntien ajaksi kunnes tiedustelujoukkueen johtaja Petrov oli kutsunut huonolla radioyhteydellä esikuntaa ja ilmoittanut tarvitsevansa apua, sillä saattue oli väijytetty ja hän oli ainoa eloonjäänyt.
Huoltoreittien onnetonta turvallisuustilannetta kirottiin tässä vaiheessa niin huoltotukikohdassa kuin esikunnassakin, mutta samantien yhteydenoton jälkeen matkaan lähtenyt toinen pataljoona varmisti iltapäivään mennessä koko tieosuuden Przemyslistä Krosnon raunioille ja säteilyvyöhykkeelle saakka. Huoltotukikohtaan päästyään vanhempi luutnantti Petrov kertoi siellä läsnäolleille upseereille (välitettyään aiemmin matkan aikana tietonsa radioteitse myös esikuntaan) tapahtumien kulun:
Kuultuaan että Mahomedin tiedustelijat palaisivat lepäämään partiomatkansa jälkeen mielummin Krosnon lähellä olevaan väliaikaiseen tukikohtaan kuin Przemysliin, Petrov oli lähtenyt tukikohdan tykistön tilaamaan ammustäydennyskolonnan mukaan. Noin puolimatkassa kolonna oli kuitenkin joutunut tuliylläkköön, ja häthätää panssariauton kannelta ojaan suojatunut Petrov joutui seuranneissa kaaoksen ja automaattiaseiden sarjatulen sävyttämissä hetkissä huomaamaan miten paniikkiin joutuneet ukrainalaiset huollon sotilaat luikkivat karkuun, kuolivat vihollistuleen tai yksittäisessä tapauksessa jopa antautuivat. Petrov havaitsi ylärinteen tiheiköstä yksittäisen kertasinko olalla vaanivan hyökkääjän ja pudotti tämän Dragunov-kiikarikiväärillään, mutta suojautui sitten vihollisen konekiväärin lähetettyä ampujan suuntaan äkäisen sarjan joka meni vain hiuksenhienosti ohi. Panssariauton tuhouduttua RPG-7:n osumasta Petrov katsoi parhaaksi ryömiä nopeasti vanhan kiviaidan viertä kauemmas ojanmutkaan tarkkailemaan tilannetta. Resuisen oloiset hyökkääjät uskaltautuivat jonkin ajan kuluttua esiin, käynnistivät kolonnan Ural-kuormurit ja poistuivat sitten etelän suuntaan.
Noin tunnin odoteltuaan Petrov palasi väijytyspaikalle, joka oli ruumiita nokkivaa kahta varista ja läheisellä pellolla parveilevia naakkoja lukuunottamatta autio ja hiljainen. Huomattuaan panssariauton ansoitetuksi Petrov ryömi moottoriöljyn ja palaneiden sisälmysten hajuiseen romuun alaluukun kautta, ja löysi sieltä ilokseen selkäreppukoon lähetin/vastaanotin-mallin kenttäradion, jota miehistö oli ilmeisesti hieman muokannut - radiolla tavoitti siviilitaajuksia joilla oli juuri Petrovin avatessa radion menossa nauhoitetun kuuloinen puolankielinen radiolähetys. Säädettyään radion armeijakunnan viestiyhteyksien taajuudelle Petrovin onnistui ottaa yhteyttä päämajaan, ilmoittaa sijaintinsa ja kutsua paikalle täydennyksiä. Noin puolen tunnin kuluttua lännestä alkoi kuulua lähestyvää moottorinmelua, ja tutuksi käyneestä suojastaan vanhan sammaloituneen kiviaidan raosta Petrov näki viisi miehistönkuljetusvaunua, joista etummaisen radioantennissa hulmusivat lippuina Puolan vanha vaakunakotka ja valkoiselle kankaalle punaisella maalattu AK-kirjaintunnus. Vaunujen kansilla roikkui ja istuskeli sankka joukko aseistauneita, kypäräpäisiä sotilaita jotka näyttivät ulkoisesti varsin kirjavalta joukolta - maastopukumalleista tiedustelukoulutuksen saanut Petrov erotti ainakin länsisaksalaisia, amerikkalaisia ja brittiläisiä malleja vaikka joukon kypärät olivatkin säännönmukaisesti puolalaismallisia. Myös näkyvillä olleet aseet olivat sekoitus vanhempia Naton jalkaväkiaseita ja Varsovan liiton kalustoa. Viiden ajoneuvon kolonna kääntyi samassa paikassa pois tieltä ja loittoni etelän suuntaan samaa uraa kuin sinne aiemmin suunnanneet kaapatut kuormuritkin.
Huoltotukikohdan taistelun jälkiä jo aeimmin päivällä tutkinut Narishkinin unkarilaistulkki Gaspar löysi tykistön ruhjomien hyökkääjien ruumiilta länsiunivormuja, amerikkalaisia ruokasäilykkeitä, muutamia vanhoja M16-mallin rynnäkkökivääreitä ja oudon paljon tuoreehkoja puolankielisiä Raamattuja ja muutamia muita kirjoja, yksittäinen nuhjaantuneen oloinen päiväkirja mukaanlukien. Kun Gaspar mainitsi Petrovin kanssa keskustelevalle upseerijoukolle asiasta, Petrov mainitsi löytämänsä sotilasradion, joka pantiinkin uteliaisuudesta taas päälle. Kuultuaan nauhoitteena puhuvan äänen Gaspar puhkesi nauruun, sillä radioaalloilla ei puhunut rätisten ja selvältä nauhoitteelta kukaan sen vähäisempi tekijä kuin Karol Józef Wojtyła - paavi Johannes Paavali II.
Gasparin kuulemassa saarnanpätkässä kehoitettiin kaikkia hurskaita ja lainkuuliaisia Puolan kansalaisia tukemaan Puolan uuden hallituksen aikeita vapauttaa maa Naton avustuksella jumalattomien kommunistien ikeestä.
Päivemmällä leiriin palanneet Mahomedin tiedustelijat kertoivat Jazlosta huomattavasti idempänä olevien asutusten liputtavan avoimesti AK:n tunnuksin - Mahommed arvioi suunniteltujen marssireittien varrella olleiden kylien yhteiseksi varusväeksi kooksi vain parisen komppaniaa, mutta tapansa mukaisesti Mahomedin puolaa taitamattomat kaukasialaistiedustelijat vain tarkkailivat aluetta ajautumatta puheisiin paikallisten kanssa. Nyt Mahomed ratsumiehineen suuntasi etelään etsimään sinne suunnannutta mystistä sotilasjoukkoa, samalla kun itäsaksalaiset laskuvarjotiedustelijat kampasivat säteilyvyöhykkeen pohjoisosia rosvojoukon jälkiä etsiessään - orjatyöllä käytössä pidetty fosfaattikaivos ja varsinainen tukikohta olivat neuvostojoukkojen saapuessa autioita ja hylättyjä. Kun Narishkin sitten suuntasi takaisin Przemysliin raportoimaan tilanteesta, yleismieliala oli uudessa tilanteessa hämmentynyt ja tiedustelun tarkkuuteen ja huoltoreittien turvaamiseen suunnattiin kritiikkiä useammaltakin taholta. Operaation palautekeskustelusta ja loppuraporteista tulisi selkeästi mielenkiintoisia.
